Qigongia ja kehonhuoltoa

Oli vuosi 2007 ja olin vuotta aiemmin aloittanut luontaishoitaja-opinnot Ak Luontaisterapiaopistossa Kälviällä, Keski-Pohjanmaalla. Opiskelut keskittyivät viikonloppuihin ja jokaisella viikonlopulla oli oma aiheensa, mihin syvennyttiin. Tuona tiettynä viikonloppuna aiheena oli rentoutusterapia ja sitä oli tullut meille opettamaan Petri Laurikka Oulusta. Petri ohjasi meille Qigongia ja olin samantien ”myyty”, vai pitäisikö sanoa, että se oli ”rakkautta ensikokemuksella” , rakastuin Qigongiin.  Muistan edelleen sen tunteen, miten mahtavalta tuntui tehdä Qigongia. Se oli helppoa, jotenkin tutun tuntuista, vaikken ollutkaan sitä ennen tehnyt, ja ennenkaikkea rentoa ja meditatiivista. Tiesin jo silloin, että haluaisin oppia lisää Qigongista ja joskus itsekin ohjata sitä. No, vuodet kuluivat, valmistuin ensin luontaishoitajaksi ja joitakin vuosia myöhemmin diplomishiatsuterapeutiksi. Tein useita vuosia hoitoja; pääasiassa shiatsua ja vyöhyketerapiaa. Ja koska kasvit olivat aina kiinnostaneet minua, opiskelin sitten vielä puutarhuriksi.

Kymmenen vuotta, ja vähän ylikin sen, on jo ehtinyt kulua tuosta ensimmäisestä ”kohtaamisestani” Qigongin kanssa. Ja nyt, vihdoin on koittanut sen aika, kun olen päättänyt toteuttaa yhden monista unelmistani. Aloitin tammikuussa Qigongohjaaja koulutuksen Studio Dantianissa, Helsingissä, Kauko Uusoksan luotsaamana. Olen niin innoissani tästä!! Qigong merkitsee minulle henkilökohtaisesti paljon. Näen siinä valtavan potentiaalin kasvun mahdollisuudelle. Qigong voi parhaimillaan olla niin paljon enemmän kuin pelkkä fyysinen harjoitus. Minulle, ja uskoisin, että monelle muullekin Qigongin harrastajalle, sen hienous piilee siinä, että sen avulla ihminen pystyy yhdistämään ja tasapainottamaan kehon ja mielen, sekä parhaimmassa tapauksessa tavoittamaan myös oman sisäisen voimamme, toisin sanoen sielun/hengentason. Ei siis ole ihme, että Qigongia on kutsuttu ”liikemeditaatioksi”, sillä sitä se minusta parhaimmillaan on, kun saa rauhassa tehdä hitaita, pehmeitä liikkeitä oman hengityksen tahdissa.


Liikunta on aina kuulunut elämääni jossain muodossa. Olen muun työni ohessa, itse asiassa jo kauan ennen kuin valmistuin luontaishoitajaksi, ohjannut erilaisia liikuntaryhmiä työväenopiston alaisuudessa. Tämä on pitänyt minut itsekin fyysisesti hyvässä kunnossa. ”Liikunta on lääke” sanotaan, ja se pitää varmasti hyvin pitkälle paikkansa. Joillekin liikunnasta valitettavasti tulee pakkomielle, treenataan väsyneenäkin, vaikka keho yrittää kertoa jotain täysin muuta. Liikuntaa voi sitäkin alkaa vahingossa suorittaa, kuten niin paljon muuta elämässä. Hetken päästä kaikki on yhtä suorittamista, suoritusta toisen perään.
Olen hyvin huolestunut tästä suuntauksesta. Tämän takia minulle on itselleni hyvin tärkeää, että saan ohjata erilaisia liikuntatunteja. On fyysisesti rasittavia tunteja, mutta sitten on onneksi myös kehonhuolto tunti ja tulevaisuudessa toivonmukaan enemmän myös Qigong tunteja. Kehonhuolto tunnilla otetaan rennosti. Siellä ”kuunnellaan” kehoa, avataan sitä lempeästi liikkuen, tehdään erilaisia venyttelyjä ja liikkuvuusharjoituksia, tutustutaan erilaisiin metodeihin, millä kehoa voidaan huoltaa ja tasapainottaa. Ja kun keho rentoutuu päästä varpaisiin, se antaa myös mielenrauhaa ja ennaltaehkäisee samalla stressin ja sairauksien syntyä. Suosittelen lämpimästi kaikille liikuntaa rakastaville ja ahkerasti treenaaville; ottakaa ohjelmaanne kehonhuoltotunnit! Kehonne tulee kiittämään teitä siitä!